tiistai 13. marraskuuta 2012

Odottelua...

Terve. Talo on ulkopuolelta valmis. Jee. Tosi kivalta näyttää, vaikka se sitä valkoista maalia saa kevääseen saakka odottaakkin. Eiköhän me jakseta odottaa...;)
Pihalla ON lautaa. Hirveästi lautaa. Lautaa, joka pitäisi ehtiä siivota pois/järkkäillä ennen lumen tuloa. Jos vaikka huomenna...

Tasoitemies kävi silloin about kuukausi sitten. Lähti Lappeenrantaan johonkin toiseen kohteeseen ja sanoi palaavansa seuraavalla viikolla...Nooh, eipä ole näkynyt. Ilmeisesti kävi niin, että joku toinen kohde tässä lähistöllä kiilasi eteen aikatauluissa... Grrrh. Tylsää. Ärsyttävä vaihe, kun ei tapahdu mitään. Tieto siitä, että keittiö ym. kalusteet saapuvat ensi viikon jälkeen, ei helpota tätä odotustuskaa ja turhautuneisuutta ollenkaan. Plääh.

Enää ei haaveilla joulusta uudessa kodissa, vuodenvaihdekkin taitaa olla siinä ja siinä. Pientä jännitystä tähän luo se, että vuokrasopimuksemme päättyy 31.12.12. Peukut ja varpaat pystyssä odottelemme kuinka käy...Jos itse tehtäisiin sisähommat (lue. teetetäisiin ulkopuolisella), niin oltaisiin kevyesti jo jouluna himassa. Nyt näin. Monta tekijää, monet aikataulut.

Yksi hyvä juttu tässä odottelussa on ollut. Olenpa saanut rauhassa miettiä ja venkslailla tapettivalintoja. Nyt visiot alkavat olla valmiit. Valkoista ja harmaata. Harmaata ja valkoista. ;))
Tuo alla oleva Ferm Livingin Harlequin-tapetti on tulossa tehosteseinänä keskimmäisen lapsen huoneeseen, sekä keittiön välitilaan. Vanhin lapsista saa yhdelle seinälleen Estan satamakaupunki-tapettia mustaharmaana ja kuopukselle on tässä vaiheessa hankittuna vain yksi ihana seinätarra. Työhuone, vanhempien makkari ja wc:t vielä harkinnassa...Tapetit on, mutta arpajaiset meneillään, mitä sijoitetaan mihinkin. Käyvät kaikki mihin vaan, joten katsotaan kuin käy. Vaihtoehtoina Pihlgren&Ritolan Kirsikkapuuta harmaana, Sandbergin Baltzaria harmaana ja Cole&Son`s Woods-tapettia. Ihania kaikki.

Kivaa viikkoa! Me jäädään odottelemaan puhallusvillaa ja työmiehiä...;) 


5 kommenttia:

  1. Tsemppiä, tsemppiä! :) Ihania tapetteja! Teidän kodista tulee varmasti UPEA! Innolla jään odottelemaan...

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KIITOS Lotta! :) Katotaan, katotaan...Innolla odotan minäkin! Kivaa, kun moikkasit!

      Poista
  2. Hei! Kaunis koti teillä tulossa. Me aletaan rakentaa ihan samanlaista viikolla 5, nyt tontilla alkaneet tällä viikolla räjäytystyöt kellaria varten. Kaikkea hyvää projektin loppusuoralle. mielenkiinnolla luen blogianne!
    t. Katriina

    VastaaPoista
  3. Heippa Katriina, jee mahtavaa! Hyvä valinta! :)
    Meillä taas hommat vauhdissa...Tapetointi alkanut. Jippii!
    Kiitos tsempeistä ja paljon peukkuja sinnekkin!
    Varsin näppärästi meillä ainakin on projekti sujunut, joten ei paineita.
    Jos et ala kirjoittamaan omaa blogia, niin tuu ihmeessä aina välillä tänne kertomaan kuulumisianne. :)
    Terkkuja, s

    VastaaPoista
  4. hei, sattuiko sulla jäämään tuota harlekiinitapettia ylimäärästä? pienikin pala olis mulla tarpeen. ilmoittele s-postiini rosav@student.uef.fi. kiitos.

    VastaaPoista